RONI NIKANDER HUKKASI VOITON KAATUMISIIN
published at 28.01.2013
Karkkilassa avattiin endurokausi kansallisen kisan merkeissä. Nikanderin päivä endurokauden avauksessa meni harjoittelun ja kaatumisten merkeissä.
Endurokauden avauksessa Karkkilassa kaasuteltiin yli kahdensadan kuljettajan voimin. Nikander lähti aamuun harjoittelun merkeissä ja ilman kummempia tavoitteita.
Enemmän haen pyörään säätöjä ja itselle harjoitus kilometrejä alle, Nikander mietti. Viivalle oli ilmoittautunut vain kourallinen SM-sarjan kärkeä. Kovimpina vauhdin mittareina oli ennakkoon ajatellen järjestävän seuran Niko Kalatie sekä Markus Michelsson jonka vauhdista Nikander tiesi ennakkoon.
- Michelsson on kellottanut harjoituksissa sellaisia aikoja että aavistin hänen menevän kovaa, Nikander kertoi kilpailun jälkeen.
Nikander joutuikin tyytymään kakkossijaan sekä luokassaan A2, että kokonaiskilpailussa. Eroa voittaja Michelssoniin jäi maalissa 41 sekuntia. Nikander oli kuitenkin tyytyväinen päivään, vaikkakaan ei omaan ajoonsa.
- Ihan hyvillä mielin pyörään opettelua ja säätöä ajatellen. Sanotaanko että omaan suoritukseen en ole tyytyväinen, liikaa tuli virheitä ja kaatumisia. En kuitenkaan telonut itseäni ja näin hieman omaa vauhtiani muihin nähden. Samoin pyörän säätöjä on nyt helpompi lähteä hakemaan kun tietää mitä
muutoksia pitää tehdä. Iskareita täytyy säätää ja varmaan hieman madaltaa pyörää niin hyvä tulee, Nikander mietti.
Nummelalaisen Nikanderin valmistautuminen SM-sarjaan sai siis hyvän alun. Mies aikoo ajaa ainakin yhden kansallisen kilpailun ennen SM-sarjan avauskilpailua. SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajetaan Kangasalan maastoissa helmikuun lopussa.
Nikanderilla on hyvää aikaa valmistautua SM-sarjaan. Pyörään totuttelu ja säätö on saatu liikkeelle, eikä vauhtikaan ole kadonnut ainakaan Karkkilan kilpailun perusteella, vaikka miehen mukaan päivä meni hiukan yliyrittämisen puolelle.
















































