KÄRKKÄINEN VOITTOON KAUDEN CC-PÄÄTÖSKISASSA
published at 29.10.2012
Lauantaiaamu Jämsän Haaralankankaan motocrossradan ympäristössä valkeni lumivalkoisena. noin 5 cm lunta ja jäätynyt maa tekivät kauden viimeisestä Cross Country (CC)kesäkisasta talvikauden avauksen. Kesärenkailla ajetussa kisassa oli tapahtumia sitten enemmänkin.
Nuorten ja naisten lähtöryhmä sai aamulla mahdollisuuden ajaa tutustumiskierroksen ennen kisaa. Yksikään kuljettaja ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Pyörät tankattiin uudestaan ennen erän alkua.
Sanna Kärkkäinen sai todella hyvän lähdön ja oli kärkijoukoissa heti alusta alkaen. Tunnin kestänyt erä oli vaativa sääolosuhteiden vuoksi. Kärkkäinen tuumasikin kisan jälkeen, että pari kierrosta meni ok, mutta sen jälkeen piti varmistella. Maaliin hän tulikin 14 sekunnin erolla kakkoseksi tulleeseen Hanna Mertsalmeen nähden. Kolmanneksi tuli Esmeralda Vesterinen ja neljännen sijan otti Maire Jäntti.
Kesäkausi on Kärkkäisen osalta nyt paketissa ja seuraavaksi alkaa valmistautuminen talven endurokisakauteen. Ensimmäinen kisa onkin sitten helmikuussa.
















































