Back
Print
MIRO SIHVONEN SIIRTYI 125 LIIGAN YKKÖSPAIKALLE 24 PISTEEN TURVIN
published at 01.07.2012
Saksan epäonni jatkui matkalla Tornioon, kun asuntovaunusta räjähti rengas. Onneksi suhteellisen läheltä löytyi päivystävä Vianor ja matka jatkui jo vajaan kahden tunnin päästä. Epäonnea oli kuitenkin ollut siinä kohtaa riittävästi ja ajo sujui paremmin kuin hyvin. Aamu alkoi aika-ajon pohja-ajalla, ensimmäisen erän voitto tuli reilulla erolla toiseksi ajaneeseen Metsolaan. Toisen erän voitto tuli myös yli 10s. erolla toisena ajaneeseen Rintamäkeen siitäkin huolimatta, että kisan puolivälissä piti käydä kerran nurin.
- Miro Sihvonen Racing














































