|
| 08.08.2008 |
| KTM vahvasti mukana Heinolassa |
| Heinolan Komostenkylän motocrossradalla 16.-17.8.2008 pidetään motocrossin MM- ja EM-osakilpailut. KTM on vahvasti mukana tapahtumassa. |
|
Tervetuloa 16.-17.8.2008 koko perheen voimin Heinolan Komostenkylän motocrossradalle viettämään vauhdikasta viikonloppua motocrossin parissa. Viikonlopun aikana ajetaan motocrossin MX3-luokan MM-osakilpailu, ja jonka yhteydessä ajetaan myös MX-2 luokan EM-pisteistä.
KTM:n väreissä MX3-luokkaan starttaavat MM-sarjaa kiertänyt Marko Kovalainen sekä nimekkäät endurokuljettajamme Juha Salminen ja Marko Tarkkala.
Juha Salminen on ehtinyt 7. enduron maailmanmestaruuden lisäksi voittamaan mm. motocrossin Suomen mestaruuden, motocrossin joukkue EM-kultaa sekä saalistanut MM-pisteitä motocrossin MM-osakilpailuissa. Odotukset kotikisoissa ovat suuret.
Muita suomalaisia Heinolassa MM-pisteitä taistelevia kuljettajia ovat myös Antti Pyrhönen, Jussi Nikkilä ja Tommi Mäkinen. EM-pisteistä lähtee taistelemaan KTM-kuljettajat Toni Eirksson ja Ludde Söderberg.
KTM on paikan päällä kannustamassa omiaan ja paikan päällä on myös mahdollisuus tutustua uuteen offroad 2009 mallistoon.
"Ready to Race?" Tule kanssamme kannustamaan suomalaiset ja KTM-kuljettajat suureen menestykseen Heinolaan! |
|
 | | Uudet motocross 2009 -mallit |  | |  | |
|